Valtion ohjaus ei kasvanut vaan laskenut vuosien varrella
Byrokratiasta puhutaan monin sanoin. Pahinta on, jos se yleistetään epämääräiseksi leimatermiksi kaikelle sille, joka on vastoin omia kuvitelmia. Sosiaali- ja terveydenhuolto on moni-ilmeinen kokonaisuus, jossa päättäjiä ja toimijoita on runsaasti. Byrokratiaa voidaan tutkailla monesta näkökulmasta: kansalainen, potilas, kunta, palveluja tuottava organisaatio, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilainen (hoitajat, lääkärit) ja valtiovalta. Kansalaisen kannalta byrokratiasta on hyvä esimerkki vaikkapa edellisen kolumnini vanhustenhuollon kuviot. Ammattilaisen näkökulmasta myös tuo tiedonhallinnan vaikeus on selkeä ilmentymä. Tietojärjestelmät eivät ole käyttäjätarpeiden tasolla. Byrokratiaa tiedonhallinnassa vähennetään tekemällä yhteensopivia tietojärjestelmiä, tekemällä järjestelmistä käyttäjäystävällisiä ja takaamalla yhden kirjauksen periaatteella laadukas ja tehokas tiedon hallinta. Kun valtion ohjaus on kaventunut vuosi vuodelta, ollaan uudelleen nostamassa (ilmeisesti) valtion vaikuttamisroolia sosiaali- ja terveydenhuollossa. Jos tiedonhallinnan välineitä ei saada uudistettua järkevästi, on mahdollista kaikkien osapuolten kannalta tiedonhallinnan "byrokratian" kasvu. Tähän ilmeisesti viittaa myös Hesarin mielipidekirjoitus (H.Tapio Hanhela, 22.1.2012): "Byrokratiaa lihotettu liikaa terveydenhuollossa".
Vanha juttuni Kasten paikka vuodelta 2010 ja siihen perustuva esitelmäni (10.6.2010) avaa historiallisesti valtion ohjausroolia byrokratiassa. Se osoittaa aaltoliikettä, jonka olen kuvannut jutun aineiston pohjalta oheiseen graafiseen kuvioon. Kuvion mukaiset muutokset olen kuvannut samaisessa esitelmässäni tämän alla.
1970 -1975: suora valtion ohjaus huipussaan, sos.terv.bkt-osuus jatkuvassa kasvussa; sos ja terveys erillään, valtakunnallinen suunnitelma – virkakiintiöt, rakennusohjelmat – palvelujen rakentaminen
1975-1882: sos ja terveys yhdessä;
holhouksesta palvelujen tarjontaan, kasvu ja palvelujärjestelmän rakentaminen
1983- 1992:
suunnittelujärjestelmän rapautuminen, alueelliset ja toiminnalliset erot
esille; kikkailu kiintiöillä; isot hankkeet hoidettu; mahdollisuuksien erot
alueittain
1993-2000:
valtakunnallisen suunnitelman ohjausmerkitys hiipuu; seurantajärjestelmän
tarkkuus katoaa; uusia ohjauskeinoja haetaan
2000-2008:
uusi valtakunnallinen suunnitelma: TATO I ja II; hankeohjelmat - hankeviidakko,
laajat työryhmät, seurantamenettelyt, entistä epämääräisempi valtion ohjaus,
yksittäiset ohjauskeinot käyttöön - hoitotakuu
2008-2012:
Kaste-ohjelma; hankekritiikki otettu huomioon, valtion toimet ohjelmallistettu ja levittäytyminen kentälle;
kuntaohjaus edelleen epämääräistä, valvonnan kasvu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti