maanantai 27. heinäkuuta 2015

Miksi idea ei etene käytäntöön?, päivitys 11.12.2015

Vaaralliset ideat
Rehn 2012, viite 2
Kerettiläisyys on luovuuden äärimmäinen aate - epävarmuuden lähde. (1) "Maailma tarvitsee vaarallisia ajattelijoita." Tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiita hyökkäämään varmana ja ilmiselvänä pidettyä vastaan. "Kerettiläiset eivät ole tärkeitä siksi, että heidän vastaan hangoittelevat väitteensä pitäisivät paremmin paikkaansa kuin aiempien totuuden torvien sanat, vaan siksi, että he pystyvät järkyttämään järjestelmän tasapainoa ja tuomaan siihen epävarmuutta, mihin kaikenlainen arvon luominen perustuu." (s.151).  Alf Rehn summaa kirjaansa "Vaaralliset ideat - toisenlainen kirja luovuudesta" kerettiläisyydellä. (2)

Vaaralliset ideat löytyivät kesälukemisteni lähdeluetteloista. Luovuus on selvästi kaikkialla muotia. Kukaan ei vastusta luovuutta. Tämä asiantila häiritsee Alf Rehniä ja hän päätti kirjoittaa toisenlaisen luovuuskirjan (2012). Luovuus haastaa aivomme kamppailemaan tavanomaisia, rutiininomaisia ajatuksia vastaan. Luovuudessa heittäydytään mukavuusalueelta epämukavuuteen. Asiat pyritään tekemään eri tavalla. Luovuudessa taistellaan normaaliajattelua vastaan ja pyritään irti itsestäänselvyyksistä. Äärimmillään luovuus saa aikaan "ällötystä". Järkiperäisyys ja luovuus ovat ristiriidassa keskenään. Tätä asiaa pohdiskelin taannoin blogissani rutiinien kautta. Rutiinit vievät helposti voiton muutokselta. (3)

Organisaatiotasolla Rehn ei pidä pahana ideoiden saamaa vastustusta, kritiikkiä. Toisaalta luovuutta ruinoi organisaatiossa pyrkimys konsensukseen. Organisaatiossa on saatava aikaan otollinen ympäristö luovuuden esiin nousemiselle. Pitää hyödyntää kolmenlaisia tyyppejä organisaatiossa. Traditioissa pidättäytyvä henkilö testaa uutta ideaa hyväksi koettuja vanhoja käytäntöjä vasten. "Pirun asianajaja" puolestaan keskittyy kyseenalaistamaan esitetyn idean kaikin tavoin. Kilpailija pyrkii tuomaan rinnalle toisen paremman tai vaihtoehtoisen idean. Kaikki kolme tyyppiä parhaimmillaan edistävät uuden idean jatkokehittelyä. Johtajan tehtävänä on kuunnella ja hallita vähemmän, jotta ideat saavat jalansijaa organisaatiossa. Toisaalta johtajan on kyettävä pysäyttämään yltiöpäinen luovuus organisaation kannalta oikea-aikaisesti. Johtajan rooli on tasapainottaa ja edistää toisaalta ideoiden muuttumista pysyviksi uusiksi innovaatioiksi organisaatiossa. Johtajan on edistettävä organisaation moninaisuutta, jotta tuo ideat saavat myös monipuolisen käsittelyn.

Rehn myös varmalla alueella. Rehn tarttuu luovuuteen omalta varmalta kokemuspohjaltaan. Tutkijana, luennoitsijana, konsulttina hän on nähnyt luovuuden organisaation ulkopuolelta. Rehnin näkymä organisaation sisälle on yksilölähtöinen. Näkymästä puuttuu organisaation sisäisen dynamiikan, valtarakenteiden ja kulttuurin huomioiminen. Yksilöilläkin on erilaiset työhistoriat takanaan ja niiden tuominen organisaatioon luo omanlaisensa osaamisen ja käyttäytymisen verkoston. Meitä on myös luonteenpiirteiltään monenlaisia. Tyypittely traditionaaleihin, kriitikoihin ja kilpailijoihin ei ole riittävä. Kyse on myös siitä, miten nämä tyypit käyttäytyvät - ääripäissä ekstrovertisti tai introvertisti. Kun Rehn pitää hyvänä luovien ideoiden kritiikkiä, niin eräät toiset luovuustutkijat toteavat aivan toista. Heidän mielestään kritiikki ja vähättely ovat vaaraksi luovuudelle. (4)

Miksi hyvät ideat eivät etene? Tähän kysymykseen en saa Rehniltäkään oikein vastausta. Hän toteaa lakonisesti, että idea ei olekaan hyvä. Idean etenemiselle voi olla monenlaisia esteitä. Yksinkertaisesti idean esittäjä ei ole sellaisessa asemassa, että esitys voisi saada jalansijaa. Idea voi olla este, uhka johtajalle. Idea voi olla uhka organisaatiolle ja saada organisaatio siilipuolustukseen. (Vrt. Silverin analyysi, viite 1). Idean esittäjä ei välttämättä osaa markkinoida sitä oikein. Niin tai kyseessä on lopultakin vaaraton kerettiläinen, jonka ajatuksiin ei kukaan usko.

Idean markkinointi. Löysin uutisvirrasta LinkedIn-somen kautta kirjoituksen, jossa annetaan 9 ohjetta idean myynnistä johtajalle (5):

  1. Ymmärrä johtajan tarpeet, motiivit, prioriteetit - idean myyminen on kuin myisi tuotetta.
  2. Ymmärrä johtajanpäätöksen teon tapa ja tyyli; Selvitä, preferoiko hän numeroita, referenssejä, evidenssiä, riskien välttämistä vai emotionaalisia asioita.
  3. Yhdistä ideasi laajempaan yhteyteen - osoita hyöty organisaatiolle.
  4. Valitse oikea aika - rauhallinen keskusteluaika (ei hektinen päivän lopetus).
  5. Myy ideasi riskejä välttäen.
  6. Älä esittele täydellistä lopputulosta, vaan pyydä mielipidettä, neuvoa, ohjetta jatkokehittämiselle.
  7. Muodosta monipuolinen suosittelijoiden koalitio.
  8. Jos idea ei etene, kokeile sen kehittämistä, testaamista ja suosiota avoimesti organisaatiossasi.
  9. Luo ja kehitä ideaasi kuitenkin vaikka vapaa-ajalla ja kehitä uusia ovelia tapoja edistää sitä. Organisaatiosi tarvitsee innovaattoreita.
Oikea ajoitus ja idean tuuppaamisen strategia. Tuuppaamista on tutkittu ja siihen on kehitetty myös erilaisia toimintamalleja. Tuuppauksessa on ensin määriteltävä haluttu lopputulos, toiseksi ymmärrettävä asiayhteys, kolmanneksi on määriteltävä käyttäytymisen sisältö ja neljänneksi on toimintatapa testattava, opeteltava ja muokattava käyttökelpoiseksi tuuppaukseksi. (6)

Ideoita on, mutta ...  Mm. seuraavat ajatukset ovat olleet julkisessa hallinnossa agendalla jo pitkään. Jostain syystä eteneminen on ollut takkuista, hitaanlaista (7):
- sähköinen asiointi
- digitalisaatio
- siilojen purku
- normitalkoot....
Pitäisikö luovuusgurut, markkinoijat tai kerettiläiset pistää asialle.

Päivitys 27.7.2015: Sain tuoreeltaan kaksi hyvää kommenttia aiheeseen:
Antti Härkönen Saku Tuomisen kirjassa "Luova järkevyys" esiteltiin kokeilukulttuurin malli ideoiden käytäntöön viemisen avuksi. Malli on esitelty myös diasarjassa: http://www.slideshare.net/.../925-design...
Luova järkevyysPoimin vielä esille kirjan mainostekstin: 
"Olemmeko kadottaneet uskalluksemme? Luova johtaja näyttää tietä aitoon luovuuteen. Miksi kaikki puhuvat luovasta hulluudesta? Miksei kukaan puhu luovasta järkevyydestä? Miksi luomiseen liitetään aina luomisen tuska? Missä on luomisen ilo? Miten maailman hienoimmasta asiasta on onnistuttu tekemään jotain omituista ja vaikeaa?Todellisuudessa aidossa luovuudessa on kysymys vain kahdesta asiasta. Kyvystä nähdä ja halusta tehdä. Eri tavalla, paremmin. Mutta miksi se on niin vaikeaa? Onko ongelma siinä, että olemme kadottaneet kykymme nähdä? Vai siinä, ettemme uskalla tehdä? Saku Tuomisen uusi kirja kertoo mitä tälle asialle voi tehdä."
(ks. päivitys Sakun juttuihin 11.12.2015)

Alf Rehn:  Alf yhtyi antamaani vastakritiikkiin ja totesi, että on kirjoittamassa aiheesta uutta kirjaa, jossa nuo mainitsemani näkökulmat tulevat puntariin.

Päivitys 11.12.2015: Ylioppilaslehti haastatteli Alf Rehniä. Luovuutta ei haastateltavalta puuttunut. Juttu avaa Rehnin ajatusmaailmaa. "Professori Alf Rehn on yliopiston ja yritysmaailman unelmavävy" (jutun otsikko) http://ylioppilaslehti.fi/2015/12/professori-alf-rehn-on-yliopiston-ja-yritysmaailman-unelmavavy/
Ollin kommentti: Edelleenkään jutusta ei saanut vastauksia kysymykseen, miksi hyvät ideat eivät etene?
- Jään edelleen odottamaan Rehnin uusinta kirjaa.

Päivitys 11.12.2015: Saku Tuomisen luovuusajattelua
olin kuulemassa taannoin marraskuussa 2015. Luovuuden puhkeaminen kukkaan edellyttää meiltä kaikilta "laadukasta ajattelua". Se onnistuu keneltä tahansa. On vain kolme kovaa estettä luovalle ajattelulle: 1. kiire, 2. sähläys (montaa asiaa tehdään samaan aikaan), 3. väsymys. Laadukas ajatteleminen ja luovuus edellyttävät, että ajanhallinta on kontrollissa, keskitytään yhteen asiaan kerrallaan (esim. kokouksessa ei lueta sähköpostia ja toisella korvalla ollaan mukana aiheessa), järjestetään luovat hetket aktiivisimpaan - vähiten väsyneeseen aikaan (ei perjantaille klo 15).

Viitteet

(1) Epävarmuuden lähdettä pohdin taannoin tehdessäni kirja-arvion Nate Silverin kirjasta Signaali ja kohina. Tiivistin Silverin epävarmuutta koskevat ajatukset seuraavasti: Ennustaminen on objektiivisuuden ja subjektiivisuuden yhdistäjä. Täysin objektiiviset ennusteet ovat mahdottomia. Nate Silverin ajattelu perustuu 1800-luvun ajattelijaan, Thomas Bayesiin, mutta lähtökohtana on myös Karl Popperin tiedonkäsitys. Tiedon, informaation epätäydellisyys on lähtökohtana, jota täydellistetään jatkuvasti uudella informaatiolla. Ennustajia on myös kahdenlaisia. Siilit eivät siedä epävarmuutta, vaan rakentavat ennusteensa suurten, ehdottomien lähtökohtien varaan. Sen sijaan Silverin kannattamat ketut ottavat ennustamisessa huomioon monenlaiset asiat ja informaation sekä sietävät epävarmuutta. Näin ennustetta pitää korjata jatkuvasti uudelle informaatiolla. On myös mieluummin otettava huomioon useita rinnakkaisia ennusteita ja haettava niistä konsensusennuste yksilöllisen sijasta. Ennusteita tehtäessä ja tulkittaessa on aina otettava huomioon kolme keskeistä epävarmuustekijää: 1. Alkuehtojen epävarmuus otetaan hallintaan tiedostamalla, mitkä ovat ennusteen laadinnan lähtökohtadata ja -informaatio. Se on aina sidoksissa johonkin teoreettiseen viitekehykseen ja ajatusmaailmaan. 2. Tapahtumaketjun epävarmuus lisääntyy ajassa. Tämä epävarmuustekijä perustuu siihen, että ajassa tulee uutta informaatiota ilmiön ympäristöstä. Tuo uusi informaatio voi muuttaa merkittävästi lähtökohtaolettamuksia. 3. Rakenteellinen epävarmuus tarkoittaa sitä, että ymmärrys ilmiön eri puolista on aina rajallinen, siis epävarma. Erityinen rakenteellinen epävarmuus tulee sellaisesta ilmiöstä, jota voidaan kutsua kompeksiseksi. Jalkapallo, luottoluokitus, kestävyysvaje, sote-uudistuksen vaikutukset ovat kompleksisia ongelmia, kompleksisia järjestelmiä. Nate Silverin vannoo tieteen nimeen. Hänen mielestään tieteen edistys on mahdollista. Hyvinä pidetyt teoriat osoitetaan ajan mittaan virheellisiksi. Yksikään teoria ei ole täydellinen. Politiikassa puolestaan eri puolueet ovat omien uskomustensa ja valintojensa vankeja eivätkä näin anna periksi vastapuolelle. Silverin mielestä politiikassa totuudella ei ole oikeutettua asemaa. Silver tiivistää oppi-isänsä Bayesin opin seuraavasti (s. 456): "Bayesin teoreema alkaa ja päättyy tosimaailman tapahtuman mahdollisuutta koskevaan todennäköisyysarvioon. Se edellyttää, että uskoo, että maailma on luontaisesti epävarma... Se kuitenkin edellyttää, että hyväksyy, että maailmaa koskevat subjektiiviset havainnot ovat totuuden likiarvoja."
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2015/03/tim-sparv-standard-poor-kestavyysvaje.html

(2) Alf Rehn: Vaaralliset ideat - toisenlainen kirja luovuudesta, Talentum - Helsinki 2012

(3) Rutiinit ja uuden oppiminen. Meitä kaikkia pitäisi opettaa oppimaan, opettaa ajattelemaan, opettaa analysoimaan omaa mielenmaisemaa ja toimintatapoja. Julkisessa hallinnossa ja julkisissa palveluissa rutiinit, hallintokäytännöt, normit ja lait rajaavat uuden oppimista. Kehittäminen, uudistaminen, muutosten teko, projektit, lainsäädännön muutokset pitäisi rakentaa niin, että entisten toimintatapojen tilalle syntyy pysyviä uusia toimintatapoja. Täytyy nostaa esille tiedostamattomat vanhat käytännöt ja peilata ne uusiin ehdotuksiin. Koska vanhat käytännöt ovat useimmiten varmoja, riskittömiä, pitää vaihtoehtoisia ratkaisumalleja testata, kokeilla ja ottaa mukaan kovimmat jääräpäät.
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2014/12/rutiinit-uuden-oppiminen-ei-helppoa.html

(4) Siteerasin blogissani luovuustutkija Kari Uusikylää: "On suorastaan surkuhupaisaa, miten paljon luovuudesta puhutaan , kun samaan aikaan koko yhteiskunta on kuin suoraan luovuuden tappamisen oppikirjasta....Luovuuteen liittyy aina epäonnistumisen riski. Kritiikki ja vähättely tappavat luovuuden. Olen jostain lukenut viisaan ajatuksen, että luovuuteen kuuluvat ideoiden konfliktit, mutta eivät ihmisten konflliktit."
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2015/06/luovuus-ja-innovaatio.html

(5) Paul Sloane: I have Great Ideas but my Boss is not Receptive.
https://www.linkedin.com/pulse/20140524105106-95933-i-have-great-ideas-but-my-boss-is-not-receptive

(6) Tuuppaus: Tuuppauksen perustana on käyttäytymistaloustiede, joka tutkii, miten ihmiset tekevät päätöksiä, mitkä asiat valintoihin vaikuttavat ja millaisia virheitä päätöksentekoprosessissa on. Erityisesti Briteissä on kehitetty tutkimuksellisin keinoin menettelytapoja, miten voidaan tuupata eteenpäin hyviä toimintatapoja (esimerkkejä on veronkannosta, työllisyyden edistämisestä jne.). Käytöstämme ohjaa yleensä 1) helppous (vaikeasti hoidettava asia jätetään mieluummin tekemättä), 2) sosiaalisuus (muiden toiminnan matkiminen), 3) houkuttelevuus (helpot, palkitsevat, värikkäät asiat), 4) ajoitus (asialla pitää olla silloin kun ihminen on altis muutoksille). Brittiläinen puolijulkinen tutkimuslaitos BIT (Behavioural Insights Team) on kehittänyt tätä tuuppausmenetelmää. Tuuppauksessa on ensin määriteltävä haluttu lopputulos, toiseksi ymmärrettävä asiayhteys, kolmanneksi on määriteltävä käyttäytymisen sisältö ja neljänneksi on toimintatapa testattava, opeteltava ja muokattava käyttökelpoiseksi tuuppaukseksi.
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2014/11/tuupataan-sote-asioita-eteenpain.html

(7) Hallitusohjelmassa on digitalisaatio, sähköiset palvelut ollut jo useaan otteeseen, mutta läpimurto koko laajuudessaan vielä puuttuu. http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2015/07/08/valtio-sahkoistaa-missa-saastot/20158638/66
Siiloistakin on puhuttu pitkään, mutta ainoita siilojen purkuja konkreettisia purkuja on IT-puolella tuo Valtori.
- siilojen perässä olen ollut myös aikaisemmissa blogikirjoituksissani, mm. http://ollintuumailut.blogspot.fi/2014/04/valtionhallinnon-siilot-nurin-ehdotus.html
- älykäs organisaatio on vastaveto siiloutuneisuudelle: http://ollintuumailut.blogspot.fi/2014/08/alykkyytta-julkiseen-organisaatioon.html
Hallitusohjelmassa on työtutun vinkin pohjalta ollut jo 1990-luvun alussa normitalkoot. Kaikkien tiedossa on, että talkoilla on tehty vuosi toisensa jälkeen uusia normeja.  

torstai 23. heinäkuuta 2015

Kehityskeskustelu keskusteluttaa nyt ja aina, päivitys 7.9.2015

Accenture päätti luopua kehityskeskustelusta. "Kerran vuodessa kerron sinulle, mitä sinusta ajattelen. Eihän siinä ole mitään järkeä!" (HS: 23.7.2015: "Suuryritys luopuu kehityskeskustelusta"; sitaatti on yrityksen toimitusjohtajalta Pierre Nanternelta; http://www.hs.fi/kotimaa/a1437542809915)
Samaisessa HS:n jutussa siteerataan työterveyslaitoksen tutkijaa: 
"Työterveyslaitoksen erikoistutkijan Eveliina Saaren mielestä Accenturen päätös kuvastaa ajan henkeä.
"Työelämä muuttuu nopearytmiseksi ja joustavaksi. On luonnollista, että käytäntöjen tulisi seurata perässä", hän toteaa. Nykyään esimiehillä on johdettavanaan yhä suurempia tiimejä, joten keskustelujen käyminen suositusten mukaan kaksi kertaa vuodessa on iso investointi. Saaren mielestä kehityskeskusteluista ei kuitenkaan kannata luopua kokonaan."

Master Value People -tuote
Kehityskeskustelusta on netissä tavaraa vaikka kuinka. Myös kirjallisuutta ja koulutusta on tarjolla viljalti. Kehityskeskustelua on tuotteistettu myös monin tavoin ja kytketty erilaisiin johtamisoppeihin. Sitä on myös kytketty tulospalkkausjärjestelmään monin tavoin. Ohessa on netistä otettu yksi tuoteistuskuva. http://fi.master-hr.com/main/mita-teemme/tuloksia-lisaeaevae-kehityskeskustelu Työterveyslaitoksen sivuilla on tiivis paketti asiasta: "Parhaimmillaan kehityskeskustelusta tulee avoin ja  luottamuksellinen, kolmiosainen kanssakäymistilanne. Siinä syvennytään työntekijän sillä hetkellä tärkeiksi kokemiin asioihin, tuntoihin ja kysymyksiin; niihin esimiehen tärkeiksi kokemiin asioihin, jotka hän haluaa käydä juuri kyseisen työntekijän kanssa läpi; organisaation yleisiin ja yhteisiin asioihin, jotka jokaisessa keskustelussa käydään läpi kaikkien kanssa.http://www.ttl.fi/fi/tyoyhteiso_ja_esimiestyo/johtaminen_ja_esimiestyo/kehityskeskustelu/sivut/default.aspx

Historiaa ja omia kokemuksia. Olen itse ollut mukana kehityskeskustelun lähes koko suomalaisen historian ajan. Ensin ei ollut tietoakaan mistään kehityskeskusteluista. Tehtävät oli määrätty ja esimies odotti, että ne hoidetaan. Tarvittaessa esimies puuttui töihin joko kannustaen, auttaen tai kehoittaen. Homma pyöri pitkälti ad hoc - kuviona. Pärjäsin mielestäni ihan hyvin tuona aikana. Sain palautetta ja pystyin keskustelemaan esimieheni kanssa oikein hyvin. Sitten tulivat kehityskeskustelut. Ensin ne olivat muodollisia, jopa hermostuneita tilaisuuksia puolin sun toisin. Pahimmillaan tosi stressaavia, parhaimmillaan hyödyllisiä tai muuten mukavia, harmittomia rupattelutuokioita. Niin sitten keskusteluja alettiin kehittää erilaisten oppien, konsulttien, kuivaharjoittelujen avulla. Konsultit saivat oivan markkinaraon. Julkisella puolella homma sai uuden käänteen, kun luovuttiin ikälisistä. Tulospalkkauksen myötä kehityskeskusteluun lisättiin (tai otettiin rinnalle) tuloskeskustelu. Kun esimies ei päässyt tähän asti syvälle vaikuttamaan henkilön palkkaukseen (ikälisät tulivat teit miten töitä tahansa), nyt osa palkkauksesta päätettiin antaa henkilökohtaisina lisinä. Tästä syntyi puolestaan uusi konsulttien, tutkijoiden ja kehittäjien temmellyskenttä. Paljon on seurannut hyvää, mutta kyllä on myös tullut mukanaan ongelmiakin. Miten kykenet esimiehenä arvioimaan puolueettomasti, kiihkottomasti alaisesi saavutukset, on suuri haaste. Haaste on myös erottaa toisistaan osaaminen, onnistuminen, kokemus, tuoreus jne. Ikääntyneempi työntekijä korostaa kokemustaan ja nuori tuoreutta, nopeutta ja uusia ominaisuuksia (vaikkapa it-näppäryyttä).

Esimiehenä olen kokenut myös koko kehityskeskustelun kirjon. Pienen tiimin esimiehenä keskustelu on ollut pääsääntöisesti antoisaa, tuottavaa eikä liian aikaa vievää. Toisessa ääripäässä on ollut jopa yli 30 hengen ryhmän kehityskeskustelujen läpivienti. Sen koin uuvuttavaksi, stressaavaksi kokemukseksi. Palkkaukseen liittyen olen tehnyt kaikkeni, että pysyn neutraalina ja jätän kaikki tunteeni sivuun. Ehkä olen onnistunut. Hankalaa on todeta, että työntekijä tehnyt hyvää työtä, mutta valitettavasti palkankorotus ei ole mahdollista olemattoman korotuslimitin vuoksi. Kun ollaan julkisella sektorilla, pääosa resursseista tulee annettuna eikä tienattuna. Näin tulospalkkaus on tosi ongelmallinen yhtälö. Ja kuka nyt palkkaukseensa olisi tyytyväinen. Myös palkkauksen alentaminen on periaatteessa mahdollista, mutta käytännössä lähes mahdotonta.

Kehityskeskustelun tarve.  Niin pahimmillaan kehityskeskustelu on ärsyttävä molemminpuolinen pakkopulla, jossa kuluu aikaa ja tulee paha mieli. Parhaimmillaan se on hyvä välietappi, jossa voidaan tarkistaa työtehtäviä, sopia erilaisista kehittämistoimista (kuten koulutuksesta jne.). Parhaimmillaan myös tulospalkkauksella voidaan motivoida henkilöä uusiin suorituksiin. Erilaisten lomakkeiden täyttäminen on monipiippuinen juttu. Jotkut pitävät etukäteen täyttämistä vaativana, stressaavana, inhottavana työnä. Toiset taas tykkäävät revitellä etukäteen oikein kunnolla. Saa kehua itseään ja parjata esimiestä ja organisaatiota oikein virallisesti. Valitettavasti lahjakkaimmat kirjoittajat ja debatoijat eivät välttämättä ole tehokkaimpia, parhaimpia työntekijöitä. Esimies joutuu kaivamaan totuutta esille ääripäistä introvertit - ekstrovertit. Kun tuntee alaisiaan muutenkin kuin vain keskustelutilanteessa, voi olla apua (tai sitten ei).

Kehityskeskusteluihin menee rutkasti aikaa. Onkin tosi tärkeää pohtia niiden tarpeellisuutta ja tekemisen tapaa. Luulin, että Accenturen tapainen yritys viimeisenä luopuisi kehityskeskusteluista. Onhan yrityksessä mahdollisuus käyttää hyväksi kannusteita aivan toisella tapaa kuin julkisella sektorilla. Toisaalta ymmärrän, että homma voi olla tosi muodollista eikä edistä yrityksen työntekijöiden yhdessä tekemistä, luovuutta jne. Minua onkin aina ihmetyttänyt yksilökeskeisyys kehityskeskusteluissa. Aivan niin kuin työntekijä tekisi töitään täysin yksin organisaatioon heitettynä "atomina". Totuushan on aivan toinen. Ihminen joutuu tekemään töitä työyhteisössä sen virallisten ja epävirallisten normien, tapojen ja kulttuurin puitteissa. Esimerkiksi häiriökäyttäytyminen syö työmoraalia ja tehokkuutta "sikana". (1) Toisaalta hyvä ryhmähenki, työkaverihenki voi olla erinomainen työtehoa nostava juttu. (2)

Osa johtamisjärjestelmää. Niin kehityskeskustelu on osa johtamisjärjestelmää. Kehityskeskusteluperinteen muuttaminen on osa johtamisjärjestelmän ja johtamiskulttuurin muuttamista. 

Päivitys 23.7.2015: FB:n puolella käydään vilkasta kokemusperäistä keskustelua aiheesta. Tiivistin oman jatkokommenttini seuraavasti. Se on myös monen muun näkemys asiaan:
Julkisella puolella palkkausasia on hankala. Samoin tuo mittaaminen on monesti vaikeaa. Joissain ammateissa mittaaminen sujuu, mutta asiantuntija-ammateissa se on hankalaa. Työpaikoilla vaihtelevat käytännöt siitä, sotketaanko palkkausasiat ja perinteinen kehityskeskustelu samaan. On niin tai näin, niin olen kokenut haastavaksi tuon suoriutumisen arvioinnin. Sitä paitsi suoriutumisen arvioinnin kriteeritkin vaihtelevat työpaikoittain. Olisikohan niin, että aikanaan kehityskeskustelujen tulo avasi työntekijöille kanavat keskusteluun byrokraattisten ja arvovaltaisten esimiesten kanssa. Nykyään työelämä on muuttunut kovasti ja työntekijätkin uskaltavat avata suunsa muulloinkin kuin virallisessa kehityskeskustelussa.
Erkki vielä kommentoi, että palkkaukseen vaikuttava suorituksen arviointi ei toimi valtion hallinnossa. Hänellä on kokemusta suuresta määrästä valtion virastoja.
Suoriutumisen mittaamista pidetään myös mahdollisena, kunhan vain halutaan tehdä mittarit. Vastasin tähän kommenttiin seuraavasti: 
Mielestäni on kaksi suurta haastetta suoriutumisen arvioinnissa: 1. miten erotetaan ryhmän suoriutuminen yksilön suoriutumisesta, 2. suoriutumisen arvioinnin mittareiden laatiminen on konstikasta työnantajan ja työntekijöiden välistä neuvottelua - kompromissaamista ja monesti kiireessä tehtyä. Sitten varsinaiset keskusteluosapuolet joutuvat tulkitsemaan annettuja mittaustapoja.

Päivitys 28.7.2015: HS:n pääkirjoituksessa otetaan kantaa aiheeseen Accenturea myötäillen. "Kehityskeskustelut ovat usein liian muodollisia."
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1437966379970 

Päivitys 29.7.2015: Pekka Kurvinen LinkedInissä: "Accenturen oikea päätös
Pidän muodollisia, lomakkeiden esitäyttöön ja esimiehen yksinpuheluun perustuvia kehityskeskusteluja tehottomina aikasyöppöinä. Johtajuuden ytimessä tavoitteellisen vuorovaikutuksen tulee olla luonnollinen osa jokapäiväistä työtä.  Arjessa yhteisen kehittymisen ja kehittämisen sisällöt tulevat vapautuneesti esiin – keskustelu nimensä mukaisesti todella kehittää sekä organisaatiota että työntekijää. Päämääränä on ammattilaisen koko osaamisen motivoitunut hyödyntäminen yhteiseksi hyväksi. Tällöin sekä johtajan että johdettavan asema vallankäyttäjinä asemoituvat oikein."

Päivitys 5.9.2015: "Kehityskeskustelut muutoskyvyn varmistajina"
http://www.saganet.eu/blog/2015/09/05/2720?comment=true&#lastcomment
Päivitys 7.9.2015: Kommentoin Sagnetin kirjoitusta viittaamalla siihen, että kehityskeskustelut pitäisi päivittää nykypäivään. Sain seuraavan vastauksen:
Vastaus: Kiitos Olli kommentista! Luin kirjoituksesi, joka oli hyvä selonteko kehityskeskustelujen etiologiasta. Jäin pohtimaan tuota mainitsemaasi kehityskeskustelun "tuotteistamista". Ilmeisesti ainakin yksi ongelma on ko. tuotteen standardointi. Eli fiksaannutaan malliin, ja malli alkaa ohjaamaan ja unohdetaan tarkoitus... Pitäisi pohtia, kuten joka asiassa, käytännöt enemmän tapauskohtaisesti. Mutta kyllä kai eräs keskeinen ongelma on se, ettei kehityskeskustelujen onnistumista seurata. Eikä korjaavia toimenpiteitä tehdä. Niistä ei lopulta kuitenkaan välitetä. Esimerkki kirjoituksessani oli vain yksi lukuisista...

Viitteet

(1) Häiriökäyttäytyminen työyhteisössä resurssisyöppö. Tätä asiaa on tutkittu ja tietysti myös konsulttien toimesta kerrottu työyhteisöille. Tein aiheesta taannoin blogijutun, kun olin itse kuulemassa konsultin puheita.
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2013/11/hairiokayttaytyminen-tyoyhteison.html

(2) Tiimityö:
- tein taannoin blogijutun jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen oppien perusteella:
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2013/05/jukka-jalosen-tiimihenki-pureeko.html
- Samoin arvioin Jorma Ollilan teoksen ja siinäkin oli mielenkiintoisia kuvioita tiimityöstä. Myös optiot kannusteina ovat puhutteleva kokonaisuus.
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2013/12/mahdoton-menestys-ollilan-tilitys.html

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Terveydenhuollon informaatiojärjestelmä - vatulointia vuosien varrella, päivitys 31.7.2015

Kihveli 2015: Soittaja Silver Seppin itse tehdyt instrumentit
Terveyspoliittista vatulointia on mahdollista harjoittaa tyytymällä ennalta määrättyihin välineisiin. Tietojärjestelmien epäsystemaattinen kehittäminen ja käyttö edistävät suuresta vatulointia. Meille tuli erinomainen mahdollisuus terästää vatulointia viikonvaihteessa (18.7.-20.7.2015) Kihveli Soikoon - festivaaleilla Hankasalmella. (oheinen kuva festareilta).

Mikko ja Olli. Teimme aikanaan vuonna 2001 analyysin ja ehdotuksen, miten terveydenhuollon informaatiojärjestelmiä pitäisi kehittää. Ikää sillä on yli 15 vuotta. Monenlaista kehitystä on matkan varrella tapahtunut, mutta kokonaisuus on edelleen puutteellinen. Voitaisiin sanoa, että juttumme oli eräänlainen hahmotelma kokonaisarkkitehtuurista, vaikka tuota termiä ei silloin käytetty. Juttumme on yhä ajankohtainen ja relevantti. Sen osoittaa artikkelin saama kansainvälinen vastaanotto. Viimeisen kuukauden aikana latauksia on ollut 14. (Kaikkiaan 57 latausta, 206 katselua ja 13 siteerausta). Aktiviteettia on ollut ympäri maailmaa, erityisesti Aasiassa mm. Filippiineillä.  Onkohan noissa maissa meneillään informaatiojärjestelmien kehittämistä, josta voisimme ottaa oppia uudelleen eli kierrättää vanhoja ideoita takaisin tänne Suomeen. Kyse on artikkelistamme " Pohdintoja terveydenhuollon informaatiojärjestelmän teoreettisesta viitekehyksestä" (1)  Viitekehyksessämme on muutama vieläkin kestäviksi koettavia ideoita.
Nenonen, Nylander 2001: Datan käyttötasot, viite 1

Kliininen ja hallinnollistilastollinen näkökulma. Terveydenhuollon informaatiojärjestelmällä on kaksi näkökulmaa - kliininen sekä hallinnollistilastollinen. Ne tosin linkittyvät monin tavoin yhteen. Kliinisen näkökulman ytimessä ovat kliiniset tietokannat ja rekisterit sekä näyttöön perustuva tuki. Hallinnollistilastollisessa näkökulmassa on kolme osa-aluetta: empidemiologinen järjestelmä, talous- ja toimintaraportointijärjestelmä sekä laatujärjestelmä.

Datan käyttötasot. Oleellista mallissamme on, että dataa kerätään systemaattisesti vain kertaalleen, mutta sillä on useita käyttötasoja. Tärkeää on, että erotetaan toisistaan erilaiset käyttötarkoitukset. Tällä on merkitystä tiedon jatkojalostamisen kannalta, mutta myös tietoturvan-tietosuojan kannalta. Yksittäisiä asiakas/potilastietoja on voitava käyttää tehokkaasti ja oikealla tavalla varsinaiseen potilashoitoon, mutta myös toiminnan suunnitteluun, seurantaan, valvontaan, kehittämiseen ja tutkimukseen eri organisaatiotasoilla. Välttämättä tulisi käyttää systemaattisesti samoja käsitteitä, määritelmiä, luokituksia ja standardeja kaikkialla. Kansainväliset luokitukset ja standardit kannattaa hyödyntää maksimaalisesti.

Tiedon hierarkia ja taustatieto (meta) viite 1
Tiedon hierarkia. Data - informaatio- tieto/tietämys - viisaus ja niihin kytketty metaosio kullakin tasolla on kolmas tärkeä idea, jonka toimme terveydenhuollon informaatiojärjestelmän keskeiseksi viitekehykseksi. Hierarkia ei ole sinänsä mitenkään uusi innovaatio. Sen sovellus on sen sijaan uusi innovaatio yli 15 vuoden takaa. On siis ymmärrettävä, että dataan liittyy aina metaosio. Datan hyödyntäminen sinänsä tehostuu, jos siitä jalostetaan informaatiota ja informaatiolle määritellään tarkka metaosio. Informaatiosta voidaan johtaa tietämystä ja ääripäässä jopa viisautta. Dataa voidaan tuottaa pitkälle IT-teknologioiden avulla, mutta informaation ja tietämyksen tuottamiseen vaaditaan enenevässä määrin inhimillisiä ponnistuksia.

Mitä saatu aikaan 15 vuoden aikana? On heti sanottava, että eteneminen on ollut etanan vauhtia. Paljon on mennyt aikaa vatulointiin. Organisaatioiden eri tasoilla on keskitytty osaoptimointiin ja yleensä tiedolla johtamisen syrjäyttämiseen tai väheksyntään. Myös on puuttunut kaikkien osapuolten hyväksymä teoreettinen viitekehys = nykytermein kokonaisarkkitehtuuri. Sote hyötykäyttöön- strategia on hyväksytty vuosi sitten ja sen täytäntöön pano on nyt meneillään. Hyvä niin! (2) Tutkailtaessa viitekehyksemme kahta kuvaa, voidaan havaita edelleen muutamia puutteita kokonaisuudessa:

  • näyttöön perustuvaa tukea on kehitetty vuosien varrella (Duodecim), mutta kattavaa käyttöönottoa ja systemaattista jatkokehitystyötä ei ole saatu kunnolla organisoitua - ehkä tämä uusi strategiatyö vauhdittaa asiaa
  • kliiniset rekisterit ja tietokannat ovat epäyhtenäiset ja riippuvaisia vuosikausia vanhoista tietojärjestelmäratkaisuista - tietojärjestelmien käytettävyydessä on suuria hankaluuksia, jotka aiheuttavat ylimääräistä työtä, virheitä, osa tiedon keruusta pyritään jopa välttämään työläyden vuoksi
  • laaturekisterit ja laatutyö ovat edelleen yksittäisten sairausryhmien paikallisen kehittämistyön varassa - puuttuu systemaattinen, kattava työ ja kokonaisarkkitehtuuri tältä kannalta
  • epidemiologiset tietojärjestelmät ovat edelleen hajallaan ja yksittäisten tutkijaryhmien vuosikausia tapahtuneen toiminnan varassa
  • kansallisia rekistereitä on kehitetty hitaasti, jos lainkaan: 1990-luvun alkupuolella uudistettu hoitoilmoitusjärjestelmä on auttamatta aikansa elänyt; avohoidon tuominen mukaan on viivästynyt 10 vuotta eikä lainsäädäntöäkään ole toistaiseksi uudistettu ajan vaatimusten mukaan
  • resursseja koskevat tietojärjestelmät ovat viivästyneet ja näin kaikki taloudellisuutta, tuottavuutta ja vaikuttavuutta koskevat indikaattorit, mittarit ovat yksittäisten aktiviteettien varassa - myös kehittäminen on hajallaan eikä kaikilta osin kehityspolkuja ole voitu saattaa yhtenäisen arkkitehtuurin alle -- toivottavasti sote-hyötykäyttöön strategia tuo yhtenäistä kehityslinjaa
  • datan keruu-, siirto- ja jalostusprosessi on edelleen pitkälti vuosikymmenen takaisessa mallissa, jossa käsityöllä ja erilaisilla ohjelmistotuottajien tuotteilla on suuri merkitys - tiedon laatu ja ajankohtaisuus on edelleen suuri haaste
  • Kanta-tietovarasto on aikaan saatu ja se "vihdoin" on leviämässä kattavaksi kokonaisuudeksi, mutta tietovarastolta puuttuu tuo metaelementti ja tiedon monipuolisen hyödyntämisen ominaisuudet; Kanta-ratkaisu kansallisena tietovarastona on kuitenkin ainutlaatuinen toteutus. (3)

Meta-ajattelua kannattaa edelleen edistää systemaattisesti. Tiedon avoimuus, käytettävyys saadaan aivan uudelle tasolle metamääritysten avulla. Tiedolla johtaminenkin saa systemaattisen viitekehyksen. Kihvelin vatulointisessioissa pohdimme tätä kysymystä. Totesimme, että metamalliamme voitaisiin vielä kehittää eteenpäin. Systemaattinen metaosio mahdollistaa monipuolisen tiedon haun kaikista tietojärjestelmistä, myös Kanta-kokonaisuudesta. Se nyt vain puuttuu. Periaatteessa tiedon käsittelyn subjektiivisuus lisääntyy edettäessä datasta informaatioon ja tietämykseen. Onkohan se kuitenkaan näin? Verkostoituminen tietämyksen tasolla tuottaa parhaimmillaan hyviä yhtenäisiä uusia innovaatioita, joiden hyväksyttävyys ja käytettävyys syntyy tuossa verkostoitumisprosessissa. Näin on, kun toimitaan avoimesti eikä kenelläkään ole "koiran häntää kainalossa". Verkostoituminen voidaan myös nähdä suurena uhkana - manipulaatio, trollit jne. saattavat saada aikaan ei-toivottuja tietämykseen liittyviä ilmiöitä. Äärimmilläänhän on tällöin kyse "yhdestä totuudesta". Tällaisia yhden totuuden trolleja on liikkeellä. Viisautta on havaita trollit ajoissa. (4) 

Hyväuskoisuus. Joudumme nyt huomaamaan olleemme peräti hyväuskoisia ja naiiveja kehittäessämme malliamme silloin 15 vuotta sitten. Uskoimme tiedon pyhyyteen ja siihen, että kukaan sitä tietoisesti lähtisi vääristämään. Mallissamme subjektiivisen, kokemukseen ja näkemykseen pohjautuvan elementin osuus kasvaa mentäessä yhä korkeammalle tiedon tasoille.  Emme uskoneet, että niin trollit, kuin "yhden totuuden" terveysgurut verkostoineen voisivat lähteä tietoisesti vääristämään aatteiden ja ideoiden maailmaa. Vääristynyt totuus johtaa vääristyneisiin tekoihin, joihin heikoimmat, vähäisemmällä omalla arviointikyvyllä varustetut yksilöt lankeavat. "Hullun hommaa" - kuten Semmarit päätöskonserttinsa ajankohtaisessa laulussa totesivat (https://www.youtube.com/watch?v=VKGrBtHhKRc).
Viisautta olisi havaita trollit ajoissa. Siksi tiedon avoin jakaminen on elintärkeää ihmislajin säilymisen kannalta. Kihvelissä ei ollut liikkeellä yhden totuuden trolleja - skifflemusiikki on monipuolista ja innovatiivista meininkiä.


Kirjoitus on laadittu yhdessä Kihveli Soikoon - festareilla käytyjen keskustelujen perusteella. (5)

Yhteisblogikirjoituksen laatijat
Olli Nylander ja Mikko Nenonen

Päivitys 31.7.2015: Duodemin numerossa 131/2015 on teemana sähköiset terveyspalvelut. Vesa Jormalainen kirjoittaa Kanta-palvelujen käyttöönotosta vuosina 2010-2014. Artikkeli osoittaa sen, että palvelun käyttöönotossa on edetty viime vuosina. Se osoittaa myös etenemisen vaikeudet, kun toimintakenttä on erittäin heterogeeninen monella tapaa. Jormanainenkin vannoo rakenteisen tiedon puolesta. Rakenteinen tieto ja metatieto ovat avainasemassa Kanta-tietovaraston käytössä niin kliinisessä työssä kuin toiminnan ohjauksessa ja seurannassa. Jormanainen toteaa: "Terveydenhuollon ammattilaista palveleva potilasyhteenveto otetaan käyttöön vuosina 2016-2018." (Kelain). Nyt tältä osin palvelun hyödyntäminen on hankalaa. Erilaisten seurantatietojen haku on vaikeaa ja vaatii omaa Excel-ponnistelua, jotta voisi saada aikaan aikasarjoja. Kliinisen työn kannalta keskeisten tietojen haku on osittain jopa mahdotonta kuten sokeriarvot, verenpainetaso, laboratoriotutkimukset, lääkitysmuutokset. Parhaiten tiedon saa potilaalta. http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/uusinnumero



Viitteet

(1) Mikko Nenonen, Olli Nylander: Pohdintoja terveydenhuollon informaatiojärjestelmän teoreettisesta viitekehyksestä, Stakes-Aiheita-monistesarja 29/2001; http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201204193963

Publication CoverArtikkeli on julkaistu englanniksi: A theoretical framework for health information systems;
Int. J. of Healthcare Technology and Management, 2002 Vol.4, No.6, pp.467-477
Abstract: Health information systems have been created by many countries and international organisations during the last ten years. Our personal experiences with these attempts have made us think that it cannot always be taken as guaranteed that even innovative approaches will lead to satisfactory results. The problem seems to be linked to the wish to create a comprehensive system containing many elements. On the other hand, several times even very simple measures that started with collecting data and refining them into indicators have produced only confusion when these indicators have been utilised in healthcare planning and administration both at local and national levels. This paper presents the results of our conceptual and sometimes also philosophical work on this subject. Besides taking a practical and pragmatic approach, we have also tried to clarify the theoretical background, the framework for such a system. http://www.inderscience.com/info/inarticle.php?artid=2425

(2) STM: Sote hyötykäyttöön - strategia 
http://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/utnyttja-informationen-om-social-och-halsovarden-som-stod-for-valfarden-och-de-fornyade-tjansterna

(3) HS:n pääkirjoitus 20.7.2015:  Terveystietokanta - vihdoinkin
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1437273827792
"Kansallinen terveysarkisto eli Kanta alkaa vihdoin olla siinä pisteessä, että sen voi sanoa olevan laajasti käytössä terveydenhuollossa. Tietokantaan kuuluvat sähköinen potilastiedon arkisto, sähköinen resepti, kansallinen lääketietokanta sekä Omakanta-palvelu.
Omakanta-palvelusta pystyy nyt myös itse tarkastelemaan hoitotietojaan, jotka aiemmin ovat olleet saatavilla vain erikseen kysyttäessä.
Kansallinen terveysarkisto on ollut todellinen Iisakinkirkko: arkiston pohjustus aloitettiin jo 1990-luvun puolella. Varsinaisessa rakennustyössä tavoiteaikataulut pettivät moneen kertaan ja useilla vuosilla, mikä näkyi myös tietokannan kustannuksissa. Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV arvioi vuonna 2011, että palveluiden käyttöönotto julkisessa ja yksityisessä terveydenhuollossa tulee maksamaan yhteensä noin 400–500 miljoonaa euroa.
Sähköinen resepti on jo arkipäivää – tosin ainakin joillakin yksityisillä lääkäriasemilla sen vaihtoehdoksi tarjotaan yhä paperia, jos asiakas haluaa välttää ylimääräistä pikku kustannusta.
Seuraava suuri työ on tehdä Omakanta-palvelu tutuksi suomalaisille. Tärkeää olisi oivaltaa, että terveystiedot ovat jokaisen omaisuutta, jota kannattaa hallita itse."

Kanta saa tunnustusta kansainvälisellä foorumilla. "Finland is the first country in Europe to consolidate EMR data at a national level."
http://www.hitcentral.eu/healthtech-wire/finland-first-country-europe-consolidate-emr-data-national-level

(4) Trolli.  Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä tai henkilöä, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, turhien viestien kirjoittamista ja saada vastaukseksi fleimejä tai ennalta-arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa.[1] Samaa tarkoittava suomenkielisillä palstoilla syntynyt sana on provo, sanasta provokaatiohttps://fi.wikipedia.org/wiki/Trolli
Ajankohtainen juttu Tivissä avaa trollien maailmaa: "Ovatko trollit jo voittaneet - olimmeko naaiiveja" (oheinen kuva on ko. jutusta)
http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/ovatko-trollit-jo-voittaneet-olimme-naiiveja-3326195 

(5) Pohdimme tietojärjestelmien kehitystyötä vuoden 2014 Kihveli Soikoon - festareilla. Pohdinta antaa historiallista taustaa erityisesti kliinisille rekistereille ja tietokannoille. On edelleen relevanttia tarinaa. http://ollintuumailut.blogspot.fi/2014/07/kihveli-soikoon-terveydenhuollon.html

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Oikeuslaitos kova väline julkisten organisaatioiden uudistuksiin - tapaus Eerika, päivitys 23.7.2015

HS: 11.7.2015: "Tuomittujen työntekijöiden jatko on auki"
Syyllistäminen on mielestäni äärimmäinen tapa uudistaa julkisia palveluita. Äärimmäisyydessään se voi olla tehokas ja nopeisiin muutoksiin pakottava uudistusten väline, mutta voi sisältää odottamattomia sivuvaikutuksia. Tulee mieleen kovat lääkkeet, jotka vaikuttavat tehokkaasti kohteeseensa, mutta sivuvaikutukset voivat olla myös todella kovat. Äärimmäisistä tilanteista ja menettelytavoista pitää ottaa oppia.

Tapaus Eerika- 8-vuotiaan tytön murha - äärimmäinen tapaus. (1) Pikku-tytön murha ja siihen liittyvä lastensuojelutyö on puhuttanut mediaa murhatapauksesta 2012 kesään 2015. Murhaajat tuomittiin vuonna 2012 elinkautiseen vankeusrangaistuksiin (isä ja äitipuoli). Tämän jälkeen käynnistettiin viranomaisten toiminnan selvittely ja päädyttiin syyttämään kaikkiaan kymmentä viranhaltijaa tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Käräjäoikeus päätti tuomita sosiaalityöntekijän ja hänen esimiehensä. Syyttäjä tulee valittamaan hovioikeuteen. Syytetyt tyytynevät päätökseen.

Asiakasnäkökulma. Pekka Puustisen vaihdantavallankumouskirjan mukaan voidaan käydä läpi myös tätä Eerika-tapausta. Tiivistetysti Puustisen jaottelu on seuraava:  Taloudellinen arvo on tuotteen rahallinen arvo suhteessa vastaaviin kilpailijoiden tuotteisiin (arvona suhteellisen  objektiivinen). Toiminnallisella arvolla tarkoitetaan sitä, että tuote-palvelu toimii. Asiakkaan omat toimintaprosessit ja resurssit ovat mukana rakentamassa tätä arvoa. Emotionaalinen arvo on jo tunnepohjainen arvo, jossa elämykset voivat olla myönteisiä (kielteisiä), hauskoja, nautinnollisia jne. Symbolinen arvo viittaa tuotteen, palvelun merkitykseen asiakkaan yleisessä käyttäytymisessä, asenteissa, mielikuvissa. Symbolinen arvo liittää asiakkaan myös johonkin viiteryhmään, jolla on samanlaisia arvoja ja asenteita. (2)

Taloudellinen arvo. Lastensuojelu on kaikilla taloudellisilla kriteereillä mitattuna yksi kalleimmista julkisista palveluista. Kustannus-hyötyä ja kustannusvaikuttavuutta mitattaessa kuolemaan päättyvä tapahtumaketju on kriittinen mittari (tietysti ei-toivottu ääririski). Näin yksittäistäkin kuolemaan johtanutta tapahtumaa pitää analysoida monin tavoin ja hakea esille vältettävissä olevat riskit. Lastensuojelussa ei ole kysymys kilpailutilanteesta, mutta kylläkin siitä, miten eri kunnat ja kuntien lastensuojelu suoriutuvat tehtävästään mahdollisimman tasapuolisesti. Riittävät määrälliset ja laadulliset (osaaminen) resurssit ovat lähtökohta. Kaikkien mahdollisten riskien välttäminen ei ole mahdollista. Tapaus Eerikassa resurssit olivat mitä ilmeisimmin riittämättömät. Niitä on tapauksen jälkeen lisätty Helsingissä yli valtakunnallisten suositusten. Osaamisriski on ollut läsnä periaatteessa jatkuvasti, kun osa työntekijöistä on ollut epäpäteviä. Ehkä tämä taloudellinen arvo ei ole kuitenkaan ollut ratkaiseva tekijä.

Toiminnallinen arvo. Toimintaprosessit ovat olleet ongelma. "Järjestelmä" ei ole toiminut. Tieto ei ole kulkenut eri toimijoiden välillä. (3) Haasteena on ollut myös puutteellinen, virheellinen, jopa valheellinen tieto perheen puolelta. Yksittäinen työntekijä on ollut epätäydellisen tiedon varassa. Tapauksen jälkeen on korjattu toimintaprosesseja. Näin on johto ilmoittanut. Toisaalta HS:n nimettömien haastattelujen pohjalta ei ole kuitenkaan kuultu riittävästi työntekijöitä. Jos toimittaisiin Lean-ajattelun pohjalta, kehittämisen pitäisi perustua alhaalta ylös-periaatteella eikä pelkästään ylhäältä alas-periaatteella. Toiminnallinen kysymys on myös se, milloin puututaan perheen tapahtumaketjuun ja millä perusteilla. Kyse on periaatteellisesta (myös eettisestä) kysymyksestä. Perheillä on pitkälle viety itsemääräämisoikeus. Joidenkin mielestä oikeus on liian kattava. Näin arvioidaan usein, kun ei ole reagoitu ajoissa. Toisinkin päin voidaan reagoida. Tämä on ennaltaehkäisyn perusdilemma. Lasten kiireellistä sijoitusta koskeva keskustelu on johtanut lain muuttamiseen sijoitusta vaikeuttavaan suuntaan. Kyse on siitä, tehdäänkö kiireellisiä sijoituksia liian herkästi vai ei. Tapaus Eerikan osalta ei toimittu lainkaan ja lopputulos oli dramaattinen. Kahden ammattilaisen ehdotus on, että työkäytäntöjen kehittämisellä saadaan aikaan parempia tuloksia kuin tiukoilla lakisäädöksillä. (4). Eerikan tapauksessa toimintaprosessien puutteet selittävät osan lopputuloksesta.

Emotionaalinen arvo. Taloudellisilla resursseilla ja toimintakäytännöillä voidaan minimoida virheitä, mutta inhimillisten virheiden karsiminen ei tätä kautta onnistu. Kaikkeen ihmimilliseen toimintaan liittyy tunnepuoli ja kuhunkin erityistilanteeseen liittyvä havainnointikyky. Tämä on lastensuojelussa erityisen tärkeää. On ammattitaitoa se, että osataan reagoida oikea-aikaisesti ja asiakkaan näkökulma huomioiden. Tunteet syntyvät vuorovaikutuksesta. Tapaus Eerikan kohdalla tunnemaailma ei kohdannut todellisuutta riittävän ajoissa. Ympäröivä yhteiskunta sokaistui. Myös käräjäoikeuden päätöksestä voidaan tehdä tunnemaailman osalta mielenkiintoisia havaintoja. Vetoamalla "järjestelmän" toimimattomuuteen voitiin jättää suurin osa syytetyistä syyttämättä. "Järjestelmä" tulkittiin osasyylliseksi yksittäisen henkilön sijasta. Inhimillisiin tekijöihin vedoten yksi työntekijä jätettiin tuomitsematta. Emotionaalinen oli myös työyhteisön reagointi. HS:n kirjoituksen pohjalta työntekijöiltä tuli kiperiä kommentteja (11.7.2015): "työntekijät on vaiennettu uhkailemalla". (3). Jos tämä pitää paikkaansa, ei Helsingin kaupungilla ole ollut riittävää herkkyyttä asian jatkokäsittelyssä. Emotionaalinen arvo on ollut syrjässä.
Kodin ulkopuolelle sijoitettuna olleet lapset ja nuoret sekä niistä huostassa olleet ja kiireellisesti sijoitetut lapset vuosina 1991–2013
THL: lastensuojelutilasto 2013, ks. viite 6

Symbolinen arvo. Symboliikkaa on tapaus Eerikan osalta moneen suuntaan. Virkamies ja byrokratia saavat sapiskaa järeällä välineellä -oikeuslaitoksen toimilla. Syyllisten hakeminen yksittäisistä virkamiesten toimista on tietysti juridiikkaa, mutta myös vahvaa symboliikkaa. Oikeudenkäynnin jatkaminen valitusteitse on ilmentymä vahvasta juridisesta maailmankuvasta (periaatteena juttu on voitettava). Toisaalta käräjäoikeuden päätös viestii myös siitä, että syyllinen ei välttämättä ole yksilö vaan organisaation toimintakäytönnöt tai jopa riittämättömät resurssit. Tapaus Eerika on sinänsä ollut kaikkien julkisten tietojen perusteella poikkeus. Esimerkiksi vuonna 2013 kiireellinen sijoitus koski yli 4000 lasta ja kodin ulkopuolella oli sijoitettuna yli 18000 lasta. (6). Oikeusoppineetkin pitävät tapausta poikkeuksena ja siihen liittyvää yksittäisten virkamiesten saattamista syytteeseen poikkeuksellisena.

Asiakasnäkökulman on oltava kaiken lähtökohtana. Asiakas ei saa olla pelkkä passiivinen kohde vaan aktiivinen osapuoli. Lastensuojelussa tilanne on komplisoitu, koska asiakkaana on koko perhe ja toisaalta lapsi. Lastensuojelu ei ole pelkästään yksilöiden välistä vuorovaikutusta, vaan mukana on aina organisaatio työprosesseineen, menettelytapoineen. Tiedolla on keskeinen merkitys. Tiedon pitää siirtyä, olla ajantasaista ja oikeata (laadukasta). Lastensuojelussa salassapitosäännökset ovat erityinen huoli monesta syystä: lapsi vs. vanhemmat; lapsi ja perhe vs. ammattiauttajat; ammattiauttajat keskenään.  Talous arvona liittyy riittäviin resursseihin. Tarpeen ja resurssien pitää olla tasapainossa. Osaamiseen resurssina liittyy ammattipätevyys. Sosiaalihuollon ammattihenkilölakia ollaan säätämässä eduskunnassa, jolloin pätevyyskriteerit saavat uuden statuksen. Hyvä niin, mutta mitä tehdään epäpätevien työntekijöiden kanssa. Osalla muodollisesti epäpäteviä on toisaalta pitkä käytännön osaaminen. Toimintaa pitää kehittää jatkuvasti asiakas-ammattiauttaja-vuorovaikutuksen kautta. Tiedon kulku ja tietojärjestelmät ovat avaimia toiminnan onnistumisen ja riskien kannalta. Eri toimijoiden välinen vuorovaikutus on oltava jatkuvaa, avointa. Läheltä-piti-tilanteet ja virheet on systemaattisesti käsiteltävä työyhteisössä. Lean-ajattelu antaa johtamisen välineitä. Omavalvonnan systemaattinen hyödyntäminen on myös apuväline. Emotionaalinen arvo tulee esille, kun linkitetään yhteen asiakkaat ja eri toimijat sekä tieto tietojärjestelmineen. On oltava tunteella asiakkaan asialla. Symbolinen arvo merkitsee keskinäistä luottamusta eri osapuolten kesken. Juridinen, yksilösyyllisten etsiminen voi jopa vähentää luottamusta. Siksi oikeuslaitosta on käytettävä harkiten.

Päivitys 14.7.2015: FB:n puolella Jouni Laurila kommentoi kirjoitustani ja kommentoin Jounin juttua:

Jouni:  Vaikea pohdinta. Mikä on esimerkiksi lapsen taloudellinen arvo? Mitenkä arvioisitte? Syyllistämistä voisi myös pohtia pitemmälle. Mitä se vaikuttaa verrattuna muihin tapoihin? Sitten kolmas oleellinen kysymys liittyy syyllistämiseen. Kenenkä syy eli vastuu lopulta on? Eikö samanlaisia ongelmia ole muualla ja silloin pitäisi katsoa onko jossain yhteistä johtoa, julkisessa on aina lopulta pääministeri tai eduskunta. Käykö tässä niin että johtaja tekee virheen ja sihteeriä potkitaan?
Olli: Jouni osuu mielestäni keskeiseen pointtiin, jota yritin valottaa tämän ajankohtaisen Eerika-tapauksen kautta. Virkamiesvastuu on tosi hankala yhtälö, koska se yksilöllistää asian, jonka taustalla on yleensä ensinnäkin tulkinnanvarainen lainsäädäntö, toiseksi organisaation toimintakulttuuri ja kolmanneksi organisaation johtamisjärjestelmä ja vastuuhierarkia. Tämä lastensuojeluasia on erityisen kimurantti, koska siinä on aina erittäin monta osapuolta.

Päivitys 14.7.2015: HS: johtava sosiaalityöntekijä Johanna Peltorinne: "Lastensuojelun resurssit viipymättä kuntoon": ...Lähes jokainen lastensuojelun sosiaalityöntekijä pystyy samaistumaan tuomittujen tilanteeseen. Monet ovat ehkä miettineet: "Minäkin olisin voinut olla syytetyn penkillä." Moneen lastensuojelun tapaukseen liittyy nimittäin riski, että jotain kauheaa voi sattua. Tapaus osoittaa, että sosiaalityöntekijän tekemät arviot eivät ole aina oikeita. Jälkipuinti taas on helppoa, koska silloin käytettävissä on jo kaikki mahdollinen tieto." http://www.hs.fi/mielipide/a1436756334217

Päivitys 14.7.2015: Esko Lukkari kommentoi FB:ssa seuraavasti:  "Resurssit ovat niukat mutta tässä tapauksessa asia oli kyseisten viranomaisten pöydällä useita kertoja. Silti he olivat kykenemättömiä päätöksentekoon. Joko osaaminen tai koulutus puuttui. Selviä virkavirheitä tekivät. Siksi ilman jonkinlaista rangaistusta tai huomautusta useampia heistä ei saisi päästää."

Päivitys 15.7.2015:  Keskustelussa on edelleen nostettu esille oikeusprosessi ja sen tarpeellisuus. Toisaalta toimintojen kehittäminen on nostettu esille. Itse olen epäilevällä kannalla siitä, onko oikeusprosessin jatkosta hyötyä toimintojen kehittämiselle. Ulla Holmström tiivisti asian hyvin FB:ssa:
"Mitä järkeä on enää pohtia tätä syyllisyysasiaa? Eikö kaikista tärkeintä ole tästä oppiminen ja vastaavien tapausten ehkäiseminen? Vähän kuin lentoturmatutkinnassa, jossa sattunut onnettomuus johtaa vikojen korjaamiseen."

Päivitys 15.7.2015: HS-uutinen "Lastensuojelun ohjeet tiukkaan tarkasteluun". "Pääkaupunkiseudun lastensuojeluviranomaiset lukevat parhaillaan tarkkaan Helsingin käräjäoikeuden viime viikolla antamaa 188-suvuista virkarikostuomiota." http://www.hs.fi/kaupunki/a1436845687310

Päivitys 23.7.2015: Julkaisin anonyymin kirjoittajan kommentin juttuuni alla. On vaikea kommentoida sitä, koska mitä ilmeisimmin anonyymillä kirjoittajalla on tiedossa asiasta tarkempaa yksityiskohtaista tietoa. Oma analyysini perustuu täysin julkisiin tietolähteisiin, jotka ovat tässä linkitettynä tai siteerattuna esillä. 

Viitteet

(1) Tapaus Eerika - Ylen tietojen perusteella :
Äitienpäivänä 2012 kuolleen pikkutytön murhasta on jo tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin tytön isä ja äitipuoli. Tuomiot ovat saaneet lainvoiman.
Nyt syynissä on viranomaisten toiminta tapauksessa.
Syyttäjän mukaan murhatun 8-vuotiaan tytön huostaanotolle olisi ollut perusteet, mutta tyttöä ei otettu huostaan, vaikka tiedossa oli, että tyttöä kohdellaan kaltoin ja kotioloissa oli epäselvyyksiä.
Syytteessä virkavelvollisuuden rikkomisesta on 11 virkamiestä. Heistä neljä on sosiaalityöntekijöitä, viisi on lääkäreitä ja kaksi on terveydenhoitajia.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaksi sosiaalityöntekijää tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 8-vuotiaan tytön surmassa. Muilta osin syytteet virkarikoksista on hylätty.
– Tuomion perusteissa useaan kertaan viitataan siihen, että esimerkiksi terveydenhuoltohenkilökunnalla ei ollut tietoa lastensuojeluun tulleesta ilmoituksesta. Alun perinkään en lähtenyt näissä syytteissä liikkeelle siitä, että olisi sitä tietoa pitänyt olla, vaan ihan niistä omista havainnoista, mitä kukin terveydenhuoltoalan ammattihenkilö on voinut tehdä vastaanottotilanteessa, Tamminiemi sanoo.
Käräjäoikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että viranomaistoiminta lastensuojelun ja terveydenhuollon kesken oli tapahtuma-aikaan koordinoimatonta, mistä aiheutui tietokatkoksia eri toimijoiden välille. Yksittäisiä viranhaltijoita ei oikeuden mukaan voinutkaan saattaa rikosvastuuseen "järjestelmän mahdollisesta toimimattomuudesta".
Kihlakunnansyyttäjä Tuire Tamminiemi:
– On tällä varmasti sellainen merkitys, että kiinnitetään huomiota lastensuojelutyöhön ylipäätään ja yhteydenpitoon niiden kaikkien eri viranomaisten välillä, jotka siinä lapsen asiassa toimivat silloin, kun lapsella lastensuojelun asiakkuus on.
– Ja varmaan myös ihan siinä käytännön lastensuojelutyössä, kun tämän jutun yhteydessä puhuttiin siitä lapsen tapaamisesta, asiakassuunnitelmien tekemisestä ja toimimisesta silloin, kun tulee ulkopuoliselta lastensuojeluilmoitus, niin varmasti nämä kaikki asiat tulivat keskustelunalle siellä asianomaisissa virnaomaisissa, ja miettivät niitä toimintamalleja, että onko niissä tarkistamisenvaraa, kihlakunnansyyttäjä lisää.
Puolustaja, asianajaja Tiina Nysten:
Koko oikeudenkäyntiprosessi on Nysténin mukaan ollut kaikille syytteessä olleille raskas.
– Tietysti kaikki toivoisivat, että asia loppuisi, ja he saisivat jatkaa elämäänsä. Kokonaisuudessaan tämä on varmasti ollut kaikille osallisille, ketkä ovat olleet vastaajina, ihan käsittämättömän raskasta.
Helsingin sosiaali- ja terveysjohtaja Hannu Juvonen (10.7.22015/ Yle-Suomi ajantasa klo 14.05):
Tapaus on poikkeuksellinen. Tapaus koskee Helsingin ja HUS:n virkamiehiä. 8-vuotiaan huostaanotolle oli perusteet. Tapauksen jälkeen on kehitetty toimintatapoja. On siirrytty lapsikeskeiseen toimintamalliin. Tieto kerätään kaikista tietolähteistä yhteen arviointia varten. Viranomaisten välinen yhteistyöverkosto on rakennettu (lastensuojelu, koulu, neuvola, poliisi, terveydenhuolto/psykiatria jne.). Tapaus on saanut aikaan kehittämispaineet. Lastensuojelun työntekijöilllä on ylikuormaa, johon on reagoitu. Yleisemmin sosiaalityön koulutusta järjestetään liian vähän. Ei ole riittävästi koulutettuja työntekijöitä. Pääkaupunkiseudulla on 1/4 työntekijöistä epäpäteviä.
http://yle.fi/uutiset/syyttaja_tyytymaton_tuomioihin_8-vuotiaan_surmaa_koskevassa_virkarikosjutussa/8145788

(2) Blogikirjoituksessani esittelin ja pohdiskelin Pekka Puustisen kirjaa "Vaihdantavallankumous". Samalla viittasin Koivuniemen etc. kírjaan Terveydenhuollon kompassi. http://ollintuumailut.blogspot.fi/2015/07/vaihdantavallankumous-sosiaali-ja.html
Aikaisemmin pohdin Lean-ajattelua kahdessa blogikirjoituksessani: 
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2015/06/lean-ajattelusta-shpssa-tuottavuuden-ja.html
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2015/06/lean-asiakas-edella-tehokkuus-ja.html

(3) Prof. Terttu Utriainen (Yle-alueuutiset 10.7.2015 klo 15.30): Tietojen saanti ja vaihto ei toiminut. Tämä on järjestelmän virhe, ei yksittäisen työntekikijän virhe. Salassapitosäännökset estivät tiedon vaihdon.

(4) Aila Puustinen-Korhonen ja Sami Uotinen: Kiireellistä sijoitusta ei tule vaikeuttaa, HS- vieraskynä 11.7.2015:  http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1436500089936

(5) HS: 11.7.2015: "Tuomittujen työntekijöiden jatko on auki": "Kaupungin lastensuojelun työntekijät kommentoivat lastensuojelun tilaa HS:lle: "Työntekijät on vaiennettu uhkailemalla. Missään vaiheessa ei ole pyynnöistä huolimatta pidetty kaikille lastensuojelun sosiaalityöntekijöille tilaisuutta, jossa olisi käyty tilanne läpi niin, ettei vastaavaa tapahtuisi enää." http://www.hs.fi/kaupunki/a1436505162352

(6) Kirjoitin lastensuojelusta jutun vuonna 2013. Kuvasin tilannetta käytännön esimerkkien kautta. Oleellista on luoda turvaverkko, johon voi luottaa. Turvaverkon haurastuminen tai puuttuminen aiheuttaa ongelmia.  http://ollintuumailut.blogspot.fi/2013/08/lastensuojelu-kasvava-ongelma.html
Tarkastelin aihetta myös tilastonäkökulmasta. THL:n lastensuojelutilasto antaa aiheesta kokonaiskuvan:
https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/lasten-nuorten-ja-perheiden-sosiaalipalvelut/lastensuojelu