keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Tammikuun 2017 saldo: totuus on kovilla - Orwellin antiutopian paluu?

Tunniste: ammattilainen, kansalainen, johtaminen ks. tunnisteen ja bloggauksen taustat http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/10/ollin-tuumailuilla-100000-katselijan.html


Ajankäyttöni muutos mahdollistaa pohtimaan kuukauden bloggausantia hiukan kattavammin. Yritän tiivistää kuukauden blogikirjoitusten annin ja kommentoida kokonaisuutta. Katsotaan onnistuuko se? Kiitos taas aktiivisille lukijoille (joulukuussa yli 4800 ja tammikuussa yli 4700) sekä kommentoijille Facebookin etusivulla ja ammatillisissa ryhmissä sekä LinkedInissä ja Twitterissä.

Orwellin klassikko on inspiroinut myös kansitaitelijoita eri vuosikymmenillä.
HS-kuva 27.1.17
George Orwell on nostettu uudelleen esille puhuttaessa totuudesta ja totuuden jälkeisestä ajasta. Oma muistikuvana monen muun tavoin liittyy iso veli-valvoo-ajatteluun eli yhdensuuntaiseen valtion valvontaan päätyen viime kädessä kansalaisten itsenäisen ajattelun manipulointiin.
HS:n kulttuurisivujen artikkelissaan 27.1.17 Jussi Ahlroth analysoi:  Jos ”totuuden jälkeinen aika” on tietoisesti käynnistetty projekti, lähestytään jo enemmän Orwellin ajatuksia. Verkon valeuutisten laatijat kertovat usein tiedostavansa tuottavansa väärää tietoa, mutta tällä ei ole heille merkitystä. Juuri tässä on yhteys nykyhetken tilanteen ja Orwellin romaanin välillä. Tämän kehityssuunnan ovat mahdollistaneet poliittisen populismin nousu sekä internet. Vaihtoehtoisia näkemyksiä, tulkintoja, versioita ja suoranaisia valheita voidaan jakaa käytännössä yhtä tehokkaasti kuin perinteistä, journalistisia arvoja tai tieteen vaatimuksia kunnioittavaa viestintää. Äärimmäisessä markkinataloudessa asiakas valitsee itselleen mieluisen viestin. Markkinoilla totuus kärsii nopeasti inflaatiosta ja menettää arvonsa. http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005063335.html

Totuus ja vale. Tammikuussa on julkaistu artikkelikokoelmana kirja "Kaikki Vapaudesta" (Gaudeamus 2017) Tieteiden päivien yhteydessä.  Sami Pihlström analysoi Orwellia artikkelissaan "Valtion vallan rajat: orwellilaisia opetuksia" (ss. 141-154). Artikkelissa kuvataan totaalinen aivopesu eli miten voidaan toinen saada uskomaan epätodet ajatukset tosiksi. Orwellin maailmassa totuuksien tavoitteleminen on käynyt jopa mahdottomaksi. "Vaaliessamme vapautta uskoa siihen, mitä itse vilpittömästi pidämme totena, vaalimme myös totuuden käsitettä itseään, toden ja epätoden välistä erottelua. Samalla oletamme, että totuus on uskomuksestamme riippumatonta ja että voimme erehtyä sen suhteen. Ilman vapauden ja totuuden käsitteitä emme oikeastaan voi lainkaan toimia, emme muodostaa maailmaa koskevia käsityksiä, emme edes ajatella. " (s.153)  Emmi Itäranta nosti myös taannoin esille totuuden haasteen. Emmiä koskevan artikkelin ingressissä todetaan seuraavaa: "Valeuutiset ovat vaarallisia. Mutta niin on myös puhe siitä, ettei tosiasioilla olisi enää merkitystä, kirjoittaa Emmi Itäranta vuoden 2016 kirjailijapuheenvuorossa." (1)

Bloggarin totuus. Itse bloggarina pohdin totuuden kysymystä seuraavasti: Lähtökohtana on kriittinen ennakkoasenne yhteiskunnallisissa kysymyisissä erilaisiin teorioihin, väittämiin, ”faktoihin”, ”tosiasioihin”, välttämättömyyksiin. Sen sijaan, että vain kerätään ja varastoidaan tietoa ”ämpäriin”, tiedon taustoja pitäisi aina asettaa kyseenalaiseksi. Vallitseva tiedonkäsitys näkee tiedon välittömänä, suorana, puhtaana informaationa. Ymmärrän puolestani olemassa olevan tiedon vallitsevista teorioista muodostuvana näkymänä todellisuuteen. Kestävimpiä teorioita ovat tutkimustulokset, mutta nekin asetetaan jatkuvasti kritiikille alttiiksi tutkimuksen kentässä. Vähemmän kestäviä teorioita ovat erilaiset uskomukset, ennakkokäsitykset, väittämät. Usein tällaiset kevyemmät teoriat, joita myös kutsutaan ”tosiasioiksi”, vahvistuvat toistojen avulla. Kannattaa siis näinä aikoina ajatella ja haastaa ylhäältä päin annettua todellisuutta vaikkapa Jussin, Samin ja Emmin tapaan. Haastoin itse tammikuun blogikirjoituksissani seuraavia aihekokonaisuuksia.


Alkoholipolitiikka Suomessa on ajankohtainen esimerkki totuuden haasteista. Kansanedustaja Jaana Pelkonen nosti tuon politiikan esille. (1 - edellä) Kyse on pitkälti siitä, miten suhtaudumme alkoholiin liittyviin tutkimuksiin ja asiantuntijalausuntoihin. Mitä uskomme niistä ja mihin yhteyteen asetamme nuo tieteen ja asiantuntemuksen "totuudet". Aihe ei tietenkään ole uusi. Toisessa ääripäässä ovat omia kaupallisia etujaan vaalivat yrittäjät ja toisessa ääripäässä ovat tutkijat ja asiantuntijat, jotka ovat huolissaan alkoholin käytöstä ja seurauksista yhteiskunnassa. Tässä välissä olemme me kansalaiset, jotka uskomme omien toimintatapojemme ja arvojenne pohjalta milloin mitäkin. Aiheen polttavuus näkyy myös somekeskustelussa. Eräs keskustelija kommentoi Soininvaaran blogissa, että alkoholitutkijat ja valvojat voitaisiin karsia pois virkamieskunnasta. 

Väärää talouspolitiikkaa
ks. viite 2 alla
Taloustiede- ja politiikka kamppailevat samojen ongelmien parissa. Mikä on politiikkaa, mikä tiedettä. (1) Tieteen päiviltä bongasin vastakkainasetteluja taloustieteellisestä ja talouspoliittisesta keskustelusta. (Antti Suvanto vastaan Lauri Holappa - mattotuomarina Sixten Korkman). (2) Tiivistetysti aiheesta esitettiin seuraavia tulkintoja, joita herrat eivät sitten keskenään kiistäneet. Markkinatalous on epätäydellinen luomus, jota pitää politiikan avulla ohjata ja säädellä. Ohjaukseen on erilaisia välineitä kuten rahapolitiikka, finanssipolitiikka ja keskuspankin erilaiset interventiot. Talouspolitiikka on puolestaan yhdistelmä taloustiedettä, tilastotiedettä ja politiikkaa. Uuskeynesiläiseksi nimetty Lauri Holappa haastoi vastustajansa. Nykyään yhteiskuntatieteet eivät tavoite oleellisia ongelmia. Ne askartelevat marginaalikysymysten äärelle. Hänen mielestään taloustiede on osa yhteiskuntatieteitä, poliittista taloustiedettä. Kun muissa yhteiskuntatieteissä sallitaan useita erilaisia teoreettisia lähestymistapoja, valtavirtainen taloustiede ei tällaista salli. Päädyn lopulta pohtimaan talouspolitiikkaa myös tuoreen suomennetun Thomas Pikettyn kirjan kautta, jota ei ole kuitenkaan paljoakaan referoitu viime aikoina. Pohdin asiaa näin: Toinen tie on katsoa maailmaa ja Suomea pitkällä aikahorisontilla. Käydään läpi hyvinvointiyhteiskunnan muutokset ja niiden taustalla olevat selitystekijät. Hyödynnetään tilastoja, tilastotiedettä, aikaan sidottuja teorioita talouden selittämisestä. Haetaan tästä näköaloja, vaihtoehtoisia ennusteita tulevaisuuteen. Koetellaan näitä vaihtoehtoisia teoreettisia lähtökohtia aidoilla aikaan liittyvillä tutkimusaineistoilla, tilastoaineistoilla. Talouspolitiikkaa pohdin tuossa tammikuun blogikirjoituksessani:
  • (2) Sixten Korkman on pohtinut kirjassaan "Väärää talouspolitiikkaa" (Otava 2015, uusintapainos pokkarina 2016): Minusta talouspolitiikan ja taloustieteen suhdetta totuuteen kuvaa hyvin tämä kirjasta poimittu sitaatti: "Talouspoliittiset käsityksemme ovat sidoksissa ideologioihin (arvot), taloudellisiin etuihimme (intressit) ja käytettävissä olevaan tietoon (analyysi). Lisäksi ihmisten käsitykset ovat alttiita sosiaalisille vaikutteille. Ajattelemme mielellään samalla tavalla kuin viiteryhmämm jäsenet.... Käsityksemme talouspolitiikasta ovat kaikkiaan alttiita monenlaisille vaikutteille."

Soteuudistuksessa totuus on ollut koetuksella ainakin kahden hallituskauden aikana. Usko asiantuntijoihin ja tutkimukseen on ollut niin poliitikkojen kuin myös asiantuntijoiden itsensä agendalla. Soteuudistuksessakin on kyse näkökulmista totuuteen. Periaatteessa lähtökohtana on kansalaisen, asiakkaan, potilaan paras, mutta näpeissä polttaa valta ja raha. (1) Näin tutkimusta ja asiantuntijuuttakin peilataan omia valtaintressejä vasten. Taloustiede ja talouspolitiikka on kytketty mukaan myös soteuudistukseen puhuttaessa kestävyysvajeesta. Kyse onkin viime kädessä uskomuksista. Kuka uskoo, että soteuudistus omalta osaltaan avittaa tai ratkaisee kestävyysvajetta. Kuka taas uskoo, että vaje sen kuin kasvaa uudistuksen myötä. Taloustiede voi tehdä ennusteita, joita voidaan arvioida vasta historiatiedon avulla. Valinnavapaus on myös totuuspuntarissa. Tuoko se onnea kansalaiselle vai onko se itse asiassa troijan puuhevonen, jolla yksityiset palvelut pääsevät verorahojen kimppuun täydellä höyryllä. Entä ratkaistaanko valtion ohjauksella ja uudella organisoinnilla sotehaasteet. (2) Jopa Osmo Soininvaara omassa selvitysmiesraportissaan näytti kallistuvan monessa kannanotossaan totuuden osalta ennalta määrättyihin ratkaisuihin. Outo oli myös Soininvaaran ehdotus uudesta maakuntien tutkimuslaitoksesta, Masotesta. Päädyin blogikirjoituksessani vastustamaan tuota ehdotusta neljästä syystä: 1. Tutkimustoiminta on riippumatonta ja pitkäjänteistä toimintaa. 2. Tutkimus ja tietovarannot on integroitava yhteen toisiaan tukevaksi ja kehittäväksi kokonaisuudeksi. 3. Tarvitaan soteuudistuksen periaatteisiin ja tavoitteisiin nojaava valtakunnallinen ja alueellinen tutkimusohjelma. 4.Alueellistamista ja aluepolitiikkaa on arvioitava kriittisesti tutkimustoiminnan kannalta. Mm. näitä asioita käsittelin noissa neljässä blogikirjoituksessa tammikuussa:
Totuuden ihmiskeskeinen näkökulma. Soteuudistuksessahan virallinen näkökulma on kansalainen, asiakas, potilas. Jälleen nousi esille tuon kulman vastainen näkökulma - organisaatiovinkkeli. Tampereen hoivakotia koskeva juttu kirvoitti minut pohtimaan hoivaa ihmisen vinkkelistä - oma edesmenneen äidin vinkkelistä. http://ollintuumailut.blogspot.fi/2017/01/tampereella-tehdaan-toisin-hoivakoti-on.html  Totuus oli kovin toisenlainen - kuitenkin ymmärrettävä. Paljon kovempia todellisuuksia on hoivakodeissa kohdattu. Tämän osoitti Valviran tekemä kysely 2016, johon saatiin aivan hurjasti vastauksia. Kannattaa tuohonkin palata. Tein siitä kesäkuussa 2016 blogikirjoituksen:  http://ollintuumailut.blogspot.fi/2016/06/vanhusten-ikaihmisten-kaltoinkohtelu.html

Hoitotutka: ks. alla viite 1
Tiedon hallinta ja tietojärjestelmien kehittäminen ovat myös totuushaasteen kohteena. Se on omanlainen pirullinen ongelma monelta kannalta. Soteuudistukseen tuo liittyy nyt monin tavoin. Tieteen päivillä asian nostivat esille keskustelijat Martti Kekomäki ja Mikko Kosonen. Vaihtoehtoja katastrofille - tilaisuudessa ministeri Pirkko Mattila otti asian esille moneen kertaan. Ongelmalla ei ole kaikkia tyydyttävää parasta ratkaisua. Toisaalta puutteellinen tietoperusta vaikeuttaa myös vaihtoehtoisten ratkaisujen hakemista, päätöksentekoa ja seurantaa. Valitettavasti tässä asiassa lukeudun pessimisteihin - tietojärjestelmiä ja niihin kytkettyjä ohjauselementtejä ei saada kuntoon soteuudistuksen nykyaikataulussa. Hyvä esimerkki tästä on YLEn Tiina Merikannon lanseeraama hoitotutka (1) ja siihen liittyvät haasteet tiedon laadusta sekä kattavuudesta. Asiassa voidaan mennä vielä syvemmälle. Kyse on tietopolitiikasta monitoimittajaympäristössä tai monen intressitahon kentässä. (2) Hehkutin aihetta vielä pidemmälle blogissani seuraavasti: Toiminnallisesti pitäisi valtiolla ja jopa koko julkishallinnossa edetä asiakaslähtöiseen toiminnan ja sitä tukevien tietojärjestelmien kehittämiseen. Hyvät eväät antaa tietohallintolaki ja sen pohjalta ponnistettu kokonaisarkkitehtuuri. Myös käsite "digitalisaatio" voisi olla energialähde uudistuksille. Nyt onkin vallalla yhteinen mantra, jossa todetaan toiminnan muutoksen olevan ydin eikä pelkkä vanhan toiminnan digitointi. Uudessa tilanteessa pitäisi nähdä yli virastorajojen, yli yksittäisten virastokohtaisten asiakasrajojen, yli yksittäisten tietojärjestelmäratkaisujen, yli perinteisten fyysisten teknisten ratkaisujen. Niin teknologiahan ei itse asiassa ole lainkaan este. Se on helpotus ja mahdollisuus. Esteet ovat vanha kulttuuri, tiukat organisaatiorajat, organisaatiolähtöinen johtaminen ja vanhan teknologian liitto vanhaan toimintakäytäntöön. Onko itse asiassa uudistettava johtamisjärjestelmä? Jatkoin aiheen ympäriltä vielä lisää myöhemmässä blogikirjoituksessa vaatimalla ristipölytystä. Niin kysyn, miksi syvästi siiloutuneilla toimialoilla ei lähdetä katsomaan, miten toiminnanohjausta on kehitetty geneerisesti yritysmaailmassa? Valtion hallinto kaikkinensa samoin kuin sosiaali- ja terveydenhuolto vaatisivat tällaisen ERP-ristipölytyksen. Yllä oleviin aiheisiin tein tammikuussa seuraavat jutut:

Päätöksenteostakin on luotu uusi totuutta tulkitseva menettelytapa. Päätökset voidaan tehdä tiedostamatta tai tietoisesti aivan virheellisten lähtökohtatietojen perusteella. Voidaan myös jättää huomioimatta tutkimuksia ja asiantuntijapuheenvuoroja. Äärimmillään päätökset voidaan tehdä nopeasti ja valikoivalla totuudella tai "vaihtoehtoisella" totuudella höystettynä. Valitettavasti tätä esiintyy muuallakin kuin USAssa, jopa Suomessa. Kyse on myös monimutkaisista ongelmista, jotka halutaan tai on pakko jotenkin yksinkertaistaa erityisesti poliitikkojen toiminnassa. Nopeudella voidaan pudottaa hitaat vauhdista - kuten esim. entinen poliitikko Suvi-Anne Siimes 31.1.2017 kolumnissaan toteaa. (1) Ei ole vierasta nopeus myöskään yritysmaailmassa. Tommi Laihon mielestä on parempi tehdä nopeita päätöksiä kuin jäädä pohtimaan ja selvittelemään asioita.  "Järki tilastoi koko ajan lisää vaihtoehtoja annettuun ehdotukseen. Ja jos kuuntelee muita ihmisiä tai seuraa mediaa, sieltä tulee alati lisää huolia ja vaihtoehtoja. Mutta helppoa se on, monimutkaistaminen." (2)


ks. viite 1 alla
Voidaanko totuutta yksinkertaistaa ja päätöksentekoa helpottaa? Yritysmaailmassa yksinkertaistaminen on riskien ottoa, jossa voi siis onnistua tai ei. Politiikassa tämä ei aina oikein käy, kun riskit ja epäonnistumiset menevät kansalaisten piikkiin. Oikeusvaltiossa on myös kunnoitettava ja noudatettava lakeja, erityisesti perustuslakia. Tässä on nyt tietojohtamiselle tilaus. Tietojohtaminen kannattaa nähdä hiukan laajemmin kuin vain numeerisena "jumppana". Tietojohtamista voidaan tukea katsomalla taaksepäin ja ennustaa eteenpäin. Sinänsä se ei auta. Pitää myös käyttää hyväksi tutkimustuloksia ja asiantuntijoiden arvioita. Tämä pätee oikein hyvin niin yritysjohtamiseen kuin poliittiseen johtamiseen. Yrityksien ei vain samalla tavalla tarvitse perustella kansalaisille päätöksiään (yrityssalaisuus), kun taas julkisessa päätöksenteossa pitäisi olla avoin tietoperusta. Julkinen päätöksenteko on myös arvovalintoja täynnä, kun taas yksityisyrityksen päätöksenteon keskeinen motiivi on voitto ja menestyminen markkinoilla. Julkisen vallan päätöksenteko on myös osittain vaikuttamista kansalaisiin. Kun emme ole Orwellin antiutopiassa, kansalaisilla on valinnanmahdollisuus, toimiako julkisen vallan toiveiden mukaan vai ei. Tästä kertoi prof. Juho Saari 1.2.2017 kolumnissaan hyviä esimerkkejä ja päätyi siihen, että oleellista on kansalaisten luottamus valtiovaltaa kohtaan sekä valtiovallan epäsuora vaikuttaminen kansalaisiin käyttäytymistaloustieteen keinoin ("tuuppaaminen", "nudging"). (1)
Juho Saari 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti