sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Kaupunki- ja maakuntapolitikointia - raha ja valta polttaa hyppysiä



YLE A-talk 5.10.2017:
Kaupungit vastaan hallitus. Vieraina kansanedustajat Katri Kulmuni (kesk.) ja Ville Rydman (kok.) sekä kunnanjohtaja Heidi Rämö ja maakuntajohtaja Matti Viialainen. Juontajana Jan Andersson.
Kaupunki- maakuntapolitikointia. Jatkan edellisessä blogissani aloittamaani pohdintaa maakuntien asemasta. (1). Mitähän tästä vielä tulee, kun politikoinnissa onn otettu uusi vaihde. Jokin aika sitten riitti, että sovitettiin hallitustasolla yhteen maakunta ja valinnanvapaus. Nyt pyyhkii uudet politikoinnin  tuulet linjalla maakunta ja kaupunki. Ollessani matkoilla tämä kuvio lähti liikkeelle syyskuun alkupuolella Jan Vapaavuoren masinoimana ja sai jo kansainvälisen tyylin mitat C21 kokouksessa eli 21 suurimman kaupungin (yli 50000 asukasta) kokouksessa. Valitettavasti näen tässä pelkkää politikointia, jolla tarkoitan valtaa ja rahavirtojen ohjailua. Kansalainen ja meidän palveleminen ovat aivan toissijaisia kysymyksiä. Vanhat maakuntaliitot ja niiden johto ovat olleet innoissaan Sipilän hallituksen maakuntalinjauksista. Tällä ratkaisulla saadaan vanhoille maakunnille uutta valtaa. Raha polttaa kaikkien hyppysissä. Tältä se nyt valitettavasti näyttää.

Jan Vapaavuori
C21-vastuuhenkilö Jan Vapaavuori
Kaupunkikeskuksia muitakin kuin 18 tai 21. Nyt ovat siis heränneet ns. maakuntien kakkoskaupungitkin, jotka eivät mahtuneet Vapaavuoren ruokapöytään. Kakkoskaupungeillakin on vetovoimaa. Näyttäisi siltä, että Suomeen haluttaisiin erilaisten suurten ja pienempien kaupunkikeskusten hallintomalli. Miksi sitten kaupungit erityisesti vierastavat maakuntahallintoa. Ensinnäkin selkeä juttu on, että sotepalveluiden, soteomaisuuksien ja sotehenkilöstön siirto maakunnan vastuulle ei miellytä. Erityisesti suuret kaupungit ovat pystyneet hoitamaan rahojen-resurssien kokonaisuutta koko kaupungin parhaaksi. Nyt pelimerkit vähenevät oleellisesti. Toinen seikka on elinkeino- ja työllisyyspolitiikka. Kuntapuolella on ollut merkittävä osa tässä politiikan lohkossa niin päätöksenteossa kuin myös rahavirtojen ohjauksessa. Maakunnille siirto ei miellytä virallisesti ainakaan C21-kaupunkeja. Pienemmätkin kaupunkikeskukset ajattelevat samoin. Mm. YLEn A-studiossa tiukka tämän ajattelun puolestapuhuja oli Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö.

Elinkeino- ja työllisyyspolitiikan nostaminen kärkeen liittyy oleellisesti maakuntien lisääntyviin alueellisiin vaikutusmahdollisuuksiin. Tätä on useassa yhteydessä korostanut myös maakuntajohtaja Matti Viialainen - viimeksi viime viikon A-talkissa. Erittäin kokenut vasemman laidan poliitikko -Matti on ylipuhuttu myös markkinoistamiseen.  Kenties valta hivelee myös Mattiakin. Hänen mukaansa elinkeino- ja työllisyyspolitiikassakin markkinoistaminen tuo tehokkuutta palveluihin. Aiheesta on oltu yllättävän hiljaa. Kävin keväällä muutamassa seminaarissa, joissa avattiin tätä aihetta syvemmin. (2) Kirjoitin aiheesta blogikirjoituksia ja myös luvun keväällä ilmestyneeseen kirjaani tietojohtamisesta. Markkinoistamisen kokemukset ovat ristiriitaisia muualta maailmasta. Näin ymmärsin. Toinen havaintoni oli elinkeino- ja työllisyyspolitiikasta. Kauppa- ja teollisuusministeriön ja työministeriön yhdistäminen on johtanut työvoimahallinnon alasajoon. Myös Vapaavuori mainitsi asiasta. Nyt pelätään, että alasajo jatkuu maakunnissa. Ei ole enää korvamerkittyjä rahoja elinkeino- ja työllisyyspolitiikkaan. Jotkut tahot ovat piirtäneet niinkin synkkiä kuvia, että maakunnissa jatkossa jyllää suuruuden ja mitattavuuden ekonomialla erikoissairaanhoito. Perusterveydenhuolto, sosiaalihuolto ja työvoimahallinto jäävät helposti jalkoihin. Mitattavuuden haaste on näissä palveluissakin mitä ilmeisin.

Kuka tai mikä taho nostaisi keskiöön kansalaisen tarpeet, asiakkaiden tarpeet. Ja kuka alistaisi nämä himmelit sekä valtapolitiikat kansalaisen asialle? Huolestuttavalta näyttää.

Viitteet

1. Edellisessä blogikirjoituksessa avasin aihetta ja pohdin, mitä maakuntahallinnosta luopuminen merkitsisi. Mitkä olisivat soten ja maakunnille ajateltujen tehtävien vaihtoehtoiset ratkaisumallit.
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2017/09/pormestareille-kelpaa-soteuudistus.html

2. Aktiivisesta työvoimapolitiikasta tein kirjoituksen erään seminaarin kokemusten perusteella:
http://ollintuumailut.blogspot.fi/2017/02/aktiivinen-tyovoimapolitiikka-ja.html
Työttömyyden ongelmia pohdin myös toisen seminaarin kokemusten ja tietojen perusteella: http://ollintuumailut.blogspot.fi/2017/04/tyottomyys-ja-syrjaytyminen-kalliita.html
Syrjäytyminen kuuluu myös tämän aihepiirin sanastoon:  http://ollintuumailut.blogspot.fi/2017/05/syrjaytyminen-kiellettyjen-sanojen.html
Sosiaalihuollon asemaa maakunta-soteuudistuksessa pohdin myös taannoin: http://ollintuumailut.blogspot.fi/2017/03/so-so-eiko-tasta-voi-puhua.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti